Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

[CH]

Tiedä sitten, jääkö ikuisuusprojektiksi, mutta tällaista "hirvenhaukkujaa" olen ruvennut rakentelemaan. Kaliiperin vaatimaa paksua piippua ja siitä aiheutuvia muutoskorjauksia lukuun ottamatta kivääri tulisi olemaan tarkalleen Pystykorvan m/39 kaltainen. Etutähtäimen runko onkin jo sinistystä vaille valmis (sopii 19 mm paksuun piipunsuuhun) ja syöttökotelon sivulevyt ovat muotoutumassa .45-70-patruunalle soveltuviksi. Piippukourultaan avarrettu m/39:n varikkotukki löytyy myös. Piippuaihioksi ajattelin 716 mm pitkää Lothar-Waltherin .458-kankea, jossa 1/18" rihlannousu. Vähän jyrkkä tuo on normaaliin 1/20" nousuun verrattuna, mutta kaipa se pelittää ainakin raskaanpuoleisilla 400-500 grainin jööteillä.

Olisiko kellään antaa vinkkiä lukonkehyksen valintaan? 7,62 mm kiväärien korjausohjeessa ei oikeastaan neuvota muuta kuin että kehyksen on oltava suora ja kovuuden sulkuolkien kohdalta rajoissa HRc 14-42 tai mahdollisen lämpökäsittelyn jälkeen HRc 20-35. Mittauksen ja lämpökäsittelyn jättäisin suosiolla sepän tehtäväksi, mutta onko kehyksissä mitään laadullisia eroja valmistusajan tai -paikan mukaan? Kuluneisuuden määritys ei ole ilman mittalaitteita kovinkaan helppoa. Pelkkä reissussa rähjääntyminen ei kestävyyttä juuri huononna, mutta jos kehyksellä on takanaan kymmeniä tuhansia laukauksia ja sulkuolat on hiottu samaan tasoon useaan kertaan, tilanne lienee toinen.

[greendevil]

On, mutta vaikea mittaamatta määritellä

Perusidea: sotatuotanto-> huonompi ja monipuolisempi laatu
* kehyksen takapään "aukeaminen"
* yleinen työstöjälki
* karakaisun laatu ja tarkkuus toleransseissa

kotimaiset: erilainen piippukierteen toleranssi ja mitoitus

suosittelen suomalaista korjaussvalmistetta olevaa:
* tiukempi laadunvalvonta ja mittaus, etenkin myöhemmässä sodanjälkeisessä valmistuksessa ja korjauksessa

[CH]

Jep, tuosta läjästä löytyy pääasiassa tsaarinaikaista venäläistä kehystä, varhaisimmat ovat vuosilta 1895 ja 1897. Sitten löytyy kaksi "sota-ajan" kehystä vuodelta 1916. Neuvostokehyksiä löytyy myös muutama, vuosilta 1928 ja 1931 sekä pahuksen krouvisti koneistettu Ishevskin pyöreä kehys, arvattavasti vuodelta 1942-43. Jonkinlaisena laatuyksilönä vielä mainittakoon Tulan vuonna 1935 tekemä PE-tarkka-ampujakiväärin kehys. Istukan alla olevista leimoista päätellen se on varmasti aito.

Amerikkalaisia kehyksiä on lisäksi yksi Remington ja kolme Westinghousea. Tiedä sitten, onko jenkki ruskia parempi. Jälkeenpäin ainakin minun on vaikea sanoa, mikä kehyksistä on Suomessa paremmaksi tiukattu, yhdestä löytyy kyllä m/27:n siivekekolot ja kaikista tsaarinaikaisista puuttuu kaksoiskotkaleima. Jos historiaa arvailee, niin vähimmälle kulumiselle ovat mahdollisesti jääneet neukkukehykset, jotka tuskin ovat ehtineet kovin monta piippua nähdä...

[CH]

Tuossa kun syynäsin kehyksiä vielä lähemmin, huomasin, että useista löytyy kovuuden mittalaitteen jäljet. Lisäksi monen tällaisen kehykseen pintaväri viittaa paremmin uunitukseen kuin sinistykseen. Tämä harmahtava matta pinta ulottuu myös lukkouraan, jossa ei näy mitään myöhemmän hankauksen merkkejä. Millähän prosentilla PV:n lämpökäsittelyt ovat onnistuneet, liekö seassa susia?

[jaakkoo]

Kiva huomata et muillakin on samanlaisia perverssioita kun itellä

Itten väänsin viime kevään saman tyylisen projektin. Toki ilman "orkkis" tähtäimiä ja lyhyemmällä ja paksulla Peuralan piipulla.
Tukki on 39 tukki lyhennettynä ja etummainen side sovitettuna tukkiin. Tukki on ilman yläpuuta.
Kaliiberi on toi 45-70 govn

[CH]

On meitä irstailijoita sitten ainakin jokunen. Baikalin tupla ja Marlin ovat jo ennestään tuttuja, mutta taustalla on kalvanut ajatus kunnon pulttilukosta, joka kestäisi varmasti 300 MPa painetason. Perinteisesti Mosin-Nagantit on Suomessa koeponnistettu kahdella 3600-3700 ilmakehän (365-375 MPa) paineen tuottavalla korkeapainepatruunalla. Vaan kuinkas tuo lukon rasitus (bolt thrust) oikein menee laippakantaisessa patruunassa, huomioidaanko reunusta ollenkaan, vai lasketaanko kannan pinta-alaan vain ruutitila tai rungon peräpää? Rungon halkaisijan puolesta 7,62x53R ja .45-70 ovat lähes samanlaisia, mutta laipan koko ja muoto on tyystin eri.

Pari vuotta sitten olisi ollut tilaisuus ostaa tällainen Ukko-Pekka-karabiini. Raudat ovat ymmärtääkseni Mäkisen tuotantoa, mutta puut ja varmistin ovat erään tuttavan omaa tekoa. Vaikutti hyvin näppärältä peliltä, mutta minusta .45-70 on omimmillaan avotähtäinten kera. Sen verran tapaus jäi kaivelemaan, että nyt pitäisi tehdä vastaava, mutta täyspitkänä ja perinteisin tähtäimin. Massa mahtaa nousta viiden kilon hujakoille, vaikka keskellä onkin iso reikä.

[jaakkoo]

Ookko vielä miettiny tai testannu kuinka 45 nousee makasiinistä pesään.

[CH]

Homma on vielä vaiheessa. Tuli tehtyä viilapenkkiin sellaiset leuat, joilla makasiinin irrotettujen sivupeltien etupäähän saa lisättyä ylimääräisen pokkauksen (näkyy ykkösviestissä). Tätä ennen levyjen keskimutka on tietysti oikaistava. Pokkaus vaatii kohtalaisesti puristusta ja pari penkinresua on pettänyt jo näin protovaiheessa. Peltien taivutuksen ohella taaemman tukipalan sivuille on lisättävä 0,5 mm pellit kasvavan laippakoon vuoksi. Ymmärtääkseni myös syöttölaitteen ylävivun kulma on oltava 53R:ää enemmän yläviistoon uuden patruunan nokkapainoisuuden (?) vuoksi. Lisäksi lukonkehyksen syöttöramppia on avarrettava reilusti.

Kuinkas jaakkoo on ratkaissut syöttökotelopulmat? Tässä kuvassa jenkkiläiset ovat mennet sieltä, mistä aita on matalin. Takuulla helppo ratkaisu, mutta passit purettaessa patruunat joutuu kierrättämään piipun kautta.



Tänä päivänä tuli ährättyä takatähtäimen rungon kanssa. M/39-versioissa etuholkkiin on pistehitsattu kuristusrengas, jolla 24 mm läpivienti on pienennetty reiluun 19 milliin. Tämä kohta on sen verran lähellä patruunapesää, että katsoin parhaaksi jyrsiä holkin täyteen mittaansa. Kaikista helpoimmalla olisi päässyt valkkaamalla suoraan m/28-30:n tähtäinrungon, mutta yläpuun tukikaari olisi jäänyt uupumaan. Onkohan kaari samaa ainetta kuristusrenkaan kanssa? Tässä tähtäimessä on näkyvinään sauma osien välillä, mutta muissa tutkituissa sellaista ei ole. Luultavasti kaari pääsee kokonaan irti, kun rengas on jyrsitty pois.

[greendevil]

kyllä, se irtoaa.
KOSKA on erillinen pistehitsattu kappale tähtäimen rungossa

[Tvälläri]

Tuohon syöttöhommaan. Kaveri teetti tollasen vuosia sitte. Se on sillä vieläkin. Muuten väsäili ite mutta piiputus ja sulkuvälityön suoritti seppä. Syöttökotelona mosinin kotelo, jonka kaveri purki ja hissukseen nuo sivut lämmittämällä ja takomalla muokkaili sileiksi ja 45-70:lle sopiviksi.

[CH]

Tuossa vielä muunnettu jyväjalka. Jälki on omatekoisena vähän karua. Onteloita voisi täytellä lisäämällä hitsiä, mutta näillä taidoilla homma muistuttaa pärekaton kulotusta. Tietysti tämänkin työn olisi voinut teettää ammattilaisella, mutta hinta olisi karannut lapasesta.

Ajattelin aluksi himmentää pinnan rummuttamalla, mutta penteleen kovuudessa on sen verran vaihtelua, että rungon, hitsin ja holkin välille muodostuu selvä ero. Siksipä pohjatyö on tässä vaiheessa vain karkea hionta.

Saas nähdä, kuinka paljon jyvän kiinnitystason nousu vaikuttaa takatähtäimen säätöihin.

[jaakkoo]

Itte oon tehnyt varmaan 3 erilaista makasiinin protoa. Tällä hetkellä kiinni on 4 patruunan levitetty itse tehdyillä poskipaloilla ja levitetyllä makasiinin kannella. On tollanen avoimilla kyljilläkin oleva tullut kokeiltua. Joo sitä kulmaa joutuu muuttamaan ja silti patruuna sukeltaa tosi helposti tai yrittää nousta pystyyn kun patruuna liukuu eteenpäin. Mutta makasiinin jousia ja kehyksen ramppeja avartamalla ja joka vaiheessa testaten tulee kyllä hyvä.

[CH]

Jep, täytyy tutkia, miten makasiini lähtee hahmottumaan. Oletkos jaakkooo ladannut ihan vakiomittaista patruunaa vai vetääkö ase vähän pidempiäkin? Ajattelin, että jos kalvaisi pesän ylimenon niin pitkäksi, että mahtuisi 70 mm mittainen patruuna. Tiedä sitten, aiheuttaako tämä syöttöön hankaluuksia. Kotelossa on kyllä siihen mittaa. Saisi vähän enemmän lähtöjä matalammilla paineilla. Esim. 405 graininen Woodleigh vaatii kohtalaisesti löylyä avautuakseen kunnolla.

[jaakkoo]

Normi mittaista latausta 400grain valukuulalla tulpaten on tullut käytettyä. Tähän asti on ollut vaan käytettyä tylppäkärkisiä kuin Marleena löytyy kaapista. Nyt pitäisi hommata muitakin kuulia.
Sitä syötön säätäjää sai myös muokata Ettei patruuna tipu pois kun vetää hylsynpois piipusta ja uusi on nousemassa lukon alta valmiiksi.

[CH]

No niin, meikäläisen osuus alkaa olla melko pitkällä. Kohta pääsisi seppä puikkoihin, kunhan vain löytyisi mestari, jolla on aikaa kiväärityöhön. Peipon Matti joutui kieltäytymään ja Peuralan pajan tilanteesta en vielä tiedä. Olisihan se hienoa, jos tässäkin Pystykorvassa olisi kotimainen piippu.

Syöttökotelo alkaa olla sinistystä vaille valmis. Sivulevyjen kiinnihitsaaminen onnistui kätevästi ruuvaamalla kotelon tukipalat ensin kiinni irtonaiseen lukonkehykseen. Oikea seppä olisi luultavasti niitannut levyt, mutta neukkulaisissa koteiloissa näkyy (?) käytetyn tällaista kiinnitystapaa. Aluksi meininki oli täpätä levyt kiinni noiden 4 mm reikien läpi, mutta, kuten arvata saattoi, tukipalan perusaine ei ehtinyt sulaa tarpeeksi ja kotelon toinen poski irtosi hiontavaiheessa. Tästä viisastuneina levyt hitsattiin ääripäistään tukikappaleisiin ja kiinnitys on nyt melkoisen tukeva. Kotelo nielee vaivatta 70 mm pituuteen ladatun .45-70-patruunan. Tukin leikkausta piti myös avartaa reippaasti ja pinta käsiteltiin uudelleen Tikkurilan Kiväärintukkiöljyllä.

Takatähtäimen runko oli huonoilla vehkeillä yllättävän työläs tapaus. Hommaan valikoitui vielä jostain syystä Sakon tekemä osa, jossa etupään kuristusholkki oli kiinni neljällä kovin karjenneella pistehitsillä (VKT:n rungossa on kolme). Kun rengas oli jyrsitty irti, yläpuun tukikaaresta tuli irto-osa. Koska aseen ulkonäkö haluttiin säilyttää kiv/39:n kaltaisena, kaaripeltiin tehtiin pari veemäistä koloa, joiden kautta osa saatiin hitsattua takaisin kiinni. Kerrankin hommassa olisi sen verran tuuria, että sulaa tuli kunnolla ilman, että pelti olisi sulanut ulkopuolelta havaittavasti.