No niin, meikäläisen osuus alkaa olla melko pitkällä. Kohta pääsisi seppä puikkoihin, kunhan vain löytyisi mestari, jolla on aikaa kiväärityöhön. Peipon Matti joutui kieltäytymään ja Peuralan pajan tilanteesta en vielä tiedä. Olisihan se hienoa, jos tässäkin Pystykorvassa olisi kotimainen piippu.
Syöttökotelo alkaa olla sinistystä vaille valmis. Sivulevyjen kiinnihitsaaminen onnistui kätevästi ruuvaamalla kotelon tukipalat ensin kiinni irtonaiseen lukonkehykseen. Oikea seppä olisi luultavasti niitannut levyt, mutta neukkulaisissa koteiloissa näkyy (?) käytetyn tällaista kiinnitystapaa. Aluksi meininki oli täpätä levyt kiinni noiden 4 mm reikien läpi, mutta, kuten arvata saattoi, tukipalan perusaine ei ehtinyt sulaa tarpeeksi ja kotelon toinen poski irtosi hiontavaiheessa. Tästä viisastuneina levyt hitsattiin ääripäistään tukikappaleisiin ja kiinnitys on nyt melkoisen tukeva. Kotelo nielee vaivatta 70 mm pituuteen ladatun .45-70-patruunan. Tukin leikkausta piti myös avartaa reippaasti ja pinta käsiteltiin uudelleen Tikkurilan Kiväärintukkiöljyllä.
Takatähtäimen runko oli huonoilla vehkeillä yllättävän työläs tapaus. Hommaan valikoitui vielä jostain syystä Sakon tekemä osa, jossa etupään kuristusholkki oli kiinni neljällä kovin karjenneella pistehitsillä (VKT:n rungossa on kolme). Kun rengas oli jyrsitty irti, yläpuun tukikaaresta tuli irto-osa. Koska aseen ulkonäkö haluttiin säilyttää kiv/39:n kaltaisena, kaaripeltiin tehtiin pari veemäistä koloa, joiden kautta osa saatiin hitsattua takaisin kiinni. Kerrankin hommassa olisi sen verran tuuria, että sulaa tuli kunnolla ilman, että pelti olisi sulanut ulkopuolelta havaittavasti.
![Image](http://i10.aijaa.com/b/00252/13750279.jpg?42ab1d7c95e901e37a315bcf308e0ccf19f2ebe754789afa45d5018ada0add19041cc220ddd83dbe5b4006641626fef3)
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP