veeteetee wrote:Kotimaisten luotien syntyhistoriasta kertoo evl evp Martti V. terän kirjoittama "Lapuan Patruunatehdas 1923-1963" (Tilgmanin Kirjapaino, H:ki, 1963), josta löytyy mm. tieto siitä, että D166 maksoi VÄHEMMÄN kuin 2,4 g kevyempi tasaperäluoti S-30 eli 664,- vs. 704,- per tuhat PATRUUNAA. Tammikuussa 1944 kuitenkin siirryttiin yksinomaan S-luotien käytöön, sillä "Muutoksen aiheuttamasta suhteellisen vähäisestä hyödystä huolimatta sen aikaansaamista pidettiin tarpeellisena, koska haluttiin todistaa säästämispyrkimykset Saksalle, josta olimme enimpien raaka-aineiden täydennystä silmälläpitäen riippuvaisia". Luotina D-166 oli ylivoimainen.
Lähdekritiikkiä, lähdekritiikkiä...
Terä oli taisteluvälineosaston työntekijänä itse mukana sekä D-166:n valinnassa PV:n standardipatruunaksi (1936) että niissä 30-luvun kaaritulisekoiluissa. Jos en nyt ihan väärin muista, niin silloinen kapteeni Terä taisi olla jopa standardisoimiskomitean sihteeri. Tarvetta selitellä asioita parhain päin siis varmasti löytyy.
Asiaan saa vähän toisen näkemyksen, kun lukee raportit vuonna -43 suoritetuista laajoista D- ja S-luotien koeammunnoista. Näiden tarkoituksena oli selvittää, miten osumapiste siirtyy, jos D-166 luodille kohdistetuissa aseissa aletaan käyttämään S-luodilla tulpattuja patruunoita. Taustana oli tietysti koko ajan paheneva pula lyijystä. Yhtenä tavoitteena oli selvittää, voitaisiinko vaihto toteuttaa asettimen vaihdolla tai jalustan viilaamisella (jigin avulla).
Lopputulos oli se, että osumapisteen siirtyminen oli täysin aseyksilökohtaista, eli jokainen ase jouduttaisiin kohdistuttamaan erikseen.
Sivutuotteena saatiin tväl-osastoa kovasti hämmästyttänyt tieto - D-166 oli tarkin alle 150 m matkoilla, mutta 300-500 m matkoilla useat S-luodit (jopa S-1) kävivät jo selkeästi tarkemmin(!). Yli 800 m matkoilla S-luodit alkoivat mennä poikittain ja kadota tauluista, kun ballistisesti ylivoimainen D-166 vielä jatkoi matkaansa. Näitä koeammuntoja ei tehty mistään tehtaan koeampumapiipusta, vaan n. 50 eri sotilaskivääristä (m/27-m/39). Paikkana oli SMY:n rata Helsingissä.
Tuloksia analysoitaessa tväl-osastolla päädyttiin siihen, että pitkä ja paksu D-166 pysyi paremmin suorassa horoissa piipuissa, mikä auttoi tarkkuuteen lyhyillä matkoilla. Yli 150 matkoilla se alkoi kuitenkin menettää tarkkuuttaan, koska luotien perät olivat saaneet siipeensä lähdössä.
Asiasta nousi aika iso haloo - D-166:n suuremmasta tarkkuudesta alle 150 m matkoilla ei ollut mitään käytännön hyötyä, 300-500 m matkoilla S-luodit olivat tarkempia ja sen pidemmillä matkoilla ei oikeasti ollut väliä. Vuonna -43 lyijystä oli jo huutava pula ja D-166 aika yksiselitteisesti tuhlasi sitä. Näin tuotantoon pistettiin S-283/S-284 (D-166:n kärkiogivaali, mutta tasaperä), jolla lyijyn säästö oli jo merkittävää (~20%).
Oma käsitykseni on, että D-166 valittiin standardipatruunaksi loppujen lopuksi aika puhtaasti siksi, että saksalaiset olivat valinneet itselleen vastaavan sS-luodin. Asiasta lienee haluttu vaieta myöhemmin.
Ilmeisesti nämä vuoden -43 koeammunnat ja niiden raportit on myös putsattu tväl-osaston arkistoista, koska asia ei tule mitenkään esille Pitkäsen ja Simpasen muuten niin ansiokkaassa kirjassa.
Continental 4x4 Wiking – Für den Wintereinsatz im Kaukasus mit schwere 4x4-Fahrzeugen.