Tampella-Haifa-akseli.

[Purjotuulikki]

Kuulopuheena kuulin, että valvontakomissio määräsi vuonna 1946 Tampellan Suomi-kp:n koko valmistuslinjan lähetettäväksi Israeliin Haifaan, jossa kp oli sarjatuotannossa jo vuonna 1947 ja merkittävästi esillä kahinoinnin loppurytinässä.
Onko tuossa mitään perää? Ja jos on, niin löytyykö siitä mitään kirjallista dokumenttia näin taviksille?
Kiitos gurut jo etukäteen!

[TPTK]

Suomi -konepistoolia valmistettiin Tikkakosken asetehtaalla.

[arska]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi-konepistooli

[Purjotuulikki]

Anteeksi, tarkoitin että tuotantolinja oli Tampellan valmistama. Ja, että suomalaisia aseteknikoita oli Haifassa mukana linjaa kokoamassa. Näin siis kuulopuheena.
Sitten vielä, että noin 300-400 vapaaehtoista lähti rähinöihin. Nämä ihmettelivät kun siellä iskettiin uunituore Suomi-kp käteen.
KUULEMMA!

[TPTK]

Hmm, olipas se mukava iltasatu

[Purjotuulikki]

Sitähän just täältä kyselen, että sen pituinenko se tai mennä kipa päässä nukkumaan.

[TPTK]

Faktaa:
-Suomi-konepistooleja oli alueella käytössä.
-Tampella teki yhteistyötä Israelin kanssa krh- ja tykistöaseiden parissa 1950-90 luvuilla.
-suomalaisia vapaaehtoisia lienee ehtinyt vähän joka rähinään kautta historian.

Sum summarum: tuo tarinasi kerrottuna elämänhallinnastaan lipsahtaneiden parissa esim. jossain juottolassa, nostaa sen kertoneen statusta muiden kaltaistensa parissa koska onhan siinä ripaus totuuttakin joukossa...

[Purjotuulikki]

Sum summarum: tuo tarinasi kerrottuna elämänhallinnastaan lipsahtaneiden parissa esim. jossain juottolassa, nostaa sen kertoneen statusta muiden kaltaistensa parissa koska onhan siinä ripaus totuuttakin joukossa...

Tuota ei kerrottu juottolassa, kertoja on suunnillen absolutisti, mutta pitää kyllä toisinaan foliohattua kotonaan...
Kiitos kuitenkin tiedoista! Jos edes jotain totta niin hyvä sekin, ettei pelkkää P*skaa.

[veeteetee]

Tampella-Soltam, lyhyt oppimäärä perustamisesta:

II maailmansodan jälkeen perustettu Israelin valtio oli arabimaailman ympäröimänä jatkuvassa sodanvaarassa ja niin aseista kuin ampumatarvikkeistatakin oli pulaa, mikä johti haluun oman aseteollisuuden luomisesta.

Suomesta juutalaisten edustajat, lähinnä Puolan juutalaista syntyperää ollut Saksan keskitysleireistä Ruotsin kautta pelastunut Suomen kansalainen, liikemies Shlomo Zabludowicz, löysivät Oy Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:stä yhteistyökumppanin, jolla oli kykyä ja halua auttaa nuorta valtiota. Sotien aikana tilanne oli ollut, että lähes koko Tampella oli valjastettuna sotavarusteluun: Tampellan Aseosasto korjasi ja myös valmisti kranaatinheittimiä varusteineen, tykkejä ja ammuskuoria. Sodan jälkeen Aseosasto on käytännössä lopetettu ja erityiset ammustuotannon erikoiskoneet oli riisuttu ja varastoitu, sillä rauhan oloissa niille ei juuri ollut käyttöä.

Keväällä 1950 asia oli niin pitkällä, että israelialainen Solel Boneh, Ltd. ("The Contracting Organisation of the General Federation of Jewish Labour in Israel", Haifa ) ja Tampellan omistama luxemburgilainen yhtiö Societe Anonyme Luxemburgoise de Gestion Et D´Administration "Salgad", lyhyesti Salgad S.A., olivat pääsemässä sopimukseen yhteisen aseyhtiön perustamisesta. Salgadin ja erityisesti korostettuna myös sen "parent company" Tampellan valtuuttamana sopimuksen allekirjoitti 23.06.1950 DI Hans Otto Donner, toisena allekirjoittajana oli William Lüthi, Solel Bonehin puolesta Hilel Den ja Zvi Lederer.

Sopimuksen mukaan Salgad perustaa Israeliin tehtaan ja siirtää sinne valmistustietoutensa, missä tehtävässä Solel Boneh on mukana yhdenvertaisena kumppanina. Yhteistyöyrityksen nimeksi tuli Soltam, osakkaiden nimien yhdistelmä. Soltamin tehtäväksi sovittiin "myytävien valmiiden tuotteiden" valmistus Israelissa ja ulkomailla. Osakepääoma IL 250 000,- jaettiin 500 osakkeelle, 250 kummallekin osapuolelle. Salgad velvoitettiin maksamaan oma osuutensa valmisteknologiana ja koneina, jotka siirretään Haifaan. Lisäksi Salgad toimittaa tarvittavan tietotaidon, patentit, lisenssit jne. sekä henkilökunnan uudelle yhtiön käyttöön. Solel Boneh maksoi oman osuutensa hoitamalla itse tehtaan rakentamisen ja kaiken siihen liittyvän paperisodan.

Soltamin perustava kokous pidettiin Haifassa 03.07.1950. Salgadin edustajiksi Soltamin hallitukseen valittiin Tampellasta vuorineuvos Åke Kihlman ja johtaja Lüthi sekä Hans Otto Donner, joka nimitettiin "Deputy Managerin" tehtävään. Åke Kihlman valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ensimmäiseksi kolmeksi vuodeksi. Donnerin tehtäväksi tuli aloittaa valmistelut teknologian siirtoa varten.

Tampereella 28.08.1950 oli israelilaisilla jo esittää Israelin hallituksen lupaus tilauksista, lähinnä 40 ja 75 mm tykkien varaputkista, ja tehtaan rakennustyöt olivat alullaan, joten Soltam oli päässyt vauhtiin. Salgad oli aloittanut toimet 120 mm kranaatinheittimien ja ammusten sekä itse Ben Gurionille luvattujen (!) 105 mm haupitsien piirustusten valmistelun siirtoa varten, sekä ammustuotantolinjan koneiden kunnostuksen, missä johtaja Carl af Hällströmin mukaan kuitenkin oli ongelmia. Donnerin mukaan koneiden kunto oli kuitenkin hyvä, mutta niiden maastavienti "junien valmistukseen" edellyttää niiden purkamista. Kokouksessa sovittiin myös, että Soltamin edustajille perustetaan Tampellaan oma toimisto. Materiaalihankinnat ja puuttuvien erikoiskoneiden hankinta sovittiin hoidettavaksi puolueettoman Sveitsin kautta. Solel Boneh ilmoitti myös aloittaneensa yhteistyön raumalaisen Ammus Oy:n kanssa. Kuten näkyy, toiminta oli vilkasta ja pyrittiin salaamaan kaikin keinoin.

Syksyllä 1951 Soltam oli jo aloittanut varsinaisen ammustuotannon Haifassa, mutta osa koneita oli vielä työn alla Tampellassa. Juuri nämä koneet olivat 24 laatikon / 50 tonnin erässä "sorveja ja jyrsinkoneita", jotka m/s Hesperus vei Raumalta 12.07.1952 Haifaan. Huolia tässä vaiheessa aiheutti, että Soltam ei vielä ollut toimittanut mitään, tuloja ei siis ollut ja tilinpäätös oli pahasti negatiivinen.

Keväällä 1952 Hans Otto Donner ja M. Leshem mainitaan Soltamin johtajina ("Director"). Ongelmia tuottivat talous, raaka-aineiden hankintavaikudet ja suomalaisten tytöntekijöiden halu päästä pois Israelista jo muutaman työkuukauden jälkeen. Myyntityö oli aloitettu Saksassa ja eteni lupaavasti, Tanskaan oli perustettu "parent plant", mikä tarkoittaa, että A/S Wejra (Slusenholmen, Kööpenhamina) oli tällöin jo toiminnassa. Huomiota herättää, että Hans Otto Donner sai Soltamin prokuran ja vuokrasi Soltamille toimiston Suomen Pankin talosta Tampereella.

Myyntiä varten aseille valmistettiin komeat esitteet: "75-mm Antitank Gun mod. 46" (eli vanha 75 K/44), "160-mm Mortar m/53", "120-mm Mortar m/41-53" (eli vanha Ruotsin heitin) ja "81-mm Mortar M/1956" olivat ensimmäiset tuotteet.

Ensimmäinen Salgadin kautta vientiin mennyt Tampella ase oli vuonna 1953 Pakistaniin (!) viety 120 mm kranaatinheitin, seuraavana vuonna vietiin yksi 60 mm kranaatinheitin Länsi-Saksaan. Vasta vuonna 1955 alkoi laajempi aseiden vienti Tanskaan ja Israeliin. Ampumatarvikkeita ja sekalaisia varaosia, ruutia jne. vietiin koko ajan Israeliin. Maininnan arvoinen on vanhojen kunnostettujen 81 Krh/38 -kranaatinheitinten (20 kpl) ja 3000 ammuksen myynti Italian kautta kapinoivaan Algeriaan vuonna 1957: Hans Otto Donnerin kertoman mukaan asia oli kunnossa, kunhan Ranskan viranomaiset pidettiin tilanteesta selvillä.

TOIMINTA VAKIINTUU

Israelilaisten ja Tampellan yhteistyön luonne on melko vaikea selvittää, mutta pääsääntöisesti tilanne oli, että:
•Tampella hoiti aseiden ja ampumatarvikkeiden tuotekehityksen koeammuntoineen ja tuotteistamisen vaatiman suunnittelun sekä tuki yhteistyökumppaneita tuotannon ylösajossa ja markkinoinnissa, mutta osallistui myös valmistukseen kolmansiin maihin.
•Soltam Ltd. hoiti aseiden ja Israel Military Industries ammusten valmistuksen Israelissa.
•Etablissements Salgad (myöhemmin Salgad International) hoiti kansainvälisen myynnin ja laskutuksen Kööpenhaminan toimistonsa kautta, mutta oli aluksi rekisteröitynä Luxemburgissa, sittemmin (alkaen 23.10.1952, hallitus 10.10.1953 alkaen Åke Kihlman yksinään, 22.12.1959 alkaen myös Shlomo Zabludowicz) Lichtensteinissa ja lopulta (Salgad International) Cayman-saarilla. Salgad oli myös ns. aineettomien oikeuksien eli patenttien ja tuotenimien haltija.
•A/S Wejra valmisti Tanskassa ammuksia, järjesti näytös- ja testiammuntoja ja toimi välikätenä kolmansiin maihin, joihin Soltamilla ei ollut asiaa, kuten islamilaisiin maihin.
•Saksassa asioita hoiti yhtiö nimeltään Deutam G.m.b.H. ("Deutsche Tampella").
•Portugalissa asoita hoiti yhtiö nimeltään Portam.
•Tamares Ltd., Zabludowiczin oma yhtiö, edusti Salgadia Lontoon toimistonsa kautta
Roolijako ei ollut mitenkään kiinteä, vaan ilmeisestikin siitä sovittiin tapauskohtaisesti.

Lähde: Vesa Toivonen "Tampellasta Patriaaan - 70 vuotta raskasta suomalaista aseteollisuutta", Apali Oy, 2003.

[jaska]

Tiedän useita alkupään m31.kp.tä, jotka on tuotu takaisin Israelin keikalta.Nimenomaan etukahvalla ja etujaloilla varustettuja kappaleita.Tampellan yhteistyö jatkui ainakin -80luvulle mistä todisteena eräs kenttätykkimalli joka on käytössä kummassakin maassa.

[veeteetee]

Jatketaan, niin asia selvinnee:

KRANAATINHEITINYHTEISTYÖ

Tampella aloitti asetuotantonsa kranaatinheittimillä ja ne sekä niiden ammukset olivat yhteistyön tärkein muoto aina 60-luvun lopulle saakka.

60 mm kranaatinheittimiä Tampella oli valmistanut jo 30-luvulla (60 Krh/34) ja kehittely alkoi uudelleen Soltam-yhteistyön myötä vuonna 195535. Malleja oli lukuisia, loppupää tunnettiin nimillä 60 Krh TAM10, TAM13, TAM15 jne. kulloisenkin aseen painon mukaan. Erityispiirteenä kehittyneimmissä malleissa oli tuliputken ympärille rakennettu kierrettävä matka-asteikko eri panoksille, mukana kulkeva ampumataulukko siis. Mitään suurmenestystä 60 mm kranaatinheittimistä ei Tampellalle tullut, vaan toimitukset jäivät esittely- ja kokeilusarjoihin. Salgad sen sijaan on myynyt laaajasti Soltamin omia Type Tampella -heittimiään ympäri maailman, missä ne ovat geneerisen "Tampella"-nimityksensä takia tuoneet kyseenalaista mainetta maailman kriisipesäkkeissä.

Sodanaikaisen 120 Krh/40:n pohjalta Tampellassa kehiteltiin joukko 120 mm kranaatinheittimiä, joista luultavasti tärkein oli 120Krh62A-H -nimellä ("A-H" = L. Ala-Harja) tunnettu kevyellä ajolaitteella varustettu versio. Kolme kappaletta heittimiä toimitettiin Israeliin vuonna 196319. Tätä asetta Soltam myi nimellä "120 mm Soltam light mortar K6" ja juuri tähän malliin perustui Yhdysvaltain armeijan maaliskuussa 1990 palvelusaseekseen ostama heitin M120 (hinattava) / M121 (ajoneuvoasennettu). Kauppaan kuului alunperin 2066 asetta, mutta myöhemmin määrä supistettiin 1725:een20,21. Kyseessä lienee suurin yksittäinen krh-kauppa kautta aikojen. Soltamin yhteistyökumppaneina olivat Martin Marietta ja Shlomo Zabludowiczin pojan Poju C. Zabludowiczin yritys Pocal Industries, Inc., joka valmistaa harjoitusammuksia kranaatinheittimiin Tampellan Aseosastolla suunnittelijana olleen Niilo Asikaisen keksintöjen pohjalta; Pocalilla ei ollut osuutta varsinaisen yhteistyökauden tapahtumiin, sillä yritys on perustettu vasta 1981.

Jo aiemmin 60-luvulla Tampella-tyypin 120 mm heittimet oli otettu palveluskäyttöön mm. Tanskassa ja Länsi-Saksassa ja "Type Tampella" alkoikin olla toinen maailman johtavista krh-merkeistä ranskalaisen Brandtin rinnalla.

Yksi mielenkiintoisimpia teknisiä saavutuksia oli 160 mm kranaatinheitin, lopullisessa muodossaan nimellä 160Krh/58C tunnettu. Aseen konstruktio perustui sodan aikana kehitettyyn 300 Krh/42:een (q.v.), jonka säilyneen prototyypin pohjalta aluksi insinööri Heikki Collanus ja sittemmin teknikko Niilo Asikainen kehittivät pienennetyn aseen. Ensimmäinen versio 160Krh/I (myöhemmin 160Krh53) valmistui jo vuonna 1953 ja esiteltiin jo samana vuonna kenraali Heiskaselle. Ase sinänsä toimi erinomaisesti ja sitä esiteltiin monissa maissa, mm. Englannissa (1955)17, Intiassa (1961) ja Ghanassa (1962)18, mutta suurta myyntimenestystä siitä ei tullut, lähinnä suuren painonsa aiheuttaman vaikean käsiteltävyyden takia. Kuitenkin vielä 90-luvun lopulla TV-uutisissa nähtiin aseita sekä Israelin armeijan käytössä (ajoneuvoasenteisina) Libanonin rajalla, että Intian ja Pakistanin välisessä rajasodassa. Kyseessä ovat Soltamin edelleenkehittämät M-66 -heittimet, jotka Tampellassa kulkivat nimellä 160Krh/66D.

160Krh:n rakenneperiaatteet (iso maalevy, pyörien varasta ympäri ampuva) tulivat käytöön vielä 1990-luvulla, kun Yhdysvallat haki uutta ultrakevyttä 155 mm:n haupitsia merijalkaväelleen. Yksi kisaajista oli Martin Mariettan konstruoima 160Krh:n periaatteille rakennettu tykki, jonka suunnittelu oli aloitettu legendaarisen Gerald Vincent Bullin SRC-yhtiössä Belgiassa "ottamalla malliksi Tampellan 160 mm:n heitin"36. Tykki ei menestynyt, lähinnä siksi, että konstruktio ei ehtinyt kunnolla valmiiksi ja asetta vaivasi osien rikkoituminen. Samaa periaatetta ja yhtä huonolla menestyksellä sovellettiin Tampellan jo 1960-70-luvuilla kehittämässä 122HH-nimellä tunnetussa 122 mm heitinhaupitsissa, jossa käytettiin 160Krh:n lavetissa pitkää rihlattua putkea, takalatausta ja 122 mm haupitsin kartussihylsyä ja kranaattia.

Kaikkiin heittimiin pyrittiin kehittämään oma ampumatarvikeperhe. Ammusten osalta tärkeimmät Tampellassa tehdyt kehitysaskeleet olivat kevytmetallipyrstö, maksimikantaman kasvattaminen ammusten pyrstön ja rungon muotoilua parantamalla aina kymmeneen kilometriin ja tarkkuuden parantaminen ns. Tampella-urituksella. Jälkimmäisellä tarkoitetaan ammuksen rungon ohjaushalkaisijalle tehtyjä syviä määrämuotoisia uria, jotka tiivistävät kyseisen kohdan kaasuvuotoa vastaan ja keskittävät ammuksen putkivaiheen aikana ehkäisten sen huojumista lentoradallaan. Tampellan patentoima periaate on kopioitu mm. Suomen puolustusvoimien nykyiseen 120 mm krh:n perusampumatarvikkeeseen.

TYKKIYHTEISTYÖ

122K/60-tykin (q.v.) valmistuttua myös israelaiset kiinnostuivat siitä ja tykin prototyyppi kuljetettiin Israeliin kokeisiin vuonna 1966. Tykki vakuutti ja Soltam teki ainakin kuuden tykin sarjan Israelissa.

122K/60 edusti teknisessä mielessä kuitenkin vain välivaihetta ja vasta koetykki 155HX:n pohjalta syntyi tuotanto- ja myyntikelpoinen tykkimalli 155KAN68 (KAN = ”Kanone”). 155KAN68:aa valmistettiin Soltamille vv. 1970-1975 kaksi 12 tykin sarjaa, joista ensimmäinen Israeliin toimitettu sarja (n:ot 70203-70214) oli tarkoitettu tela-alustalle ja käsitti vain korkeussuunnattavat osat ja ylälavetin.

Toinen Singaporeen toimitettu ns. Pore-sarja (n:ot 5001-5012) olivat täydellisiä hinattavia kenttätykkejä. Kaupan välittäjänä oli Singaporen valtion kokonaan omistama yhtiö Chartered Industries of Singapore (CIS). Tykkien vastaanoton suorittivat Pv:ien tarkastajat Singaporen armeijan virallisesti pyydettyä tätä Suomesta.

155KAN68:aa Soltam on myöhemmin valmistanut nimellä M-68 ja siihen pohjautuvat myös kaikki Soltamin ja Salgadin nimellä myydyt myöhemmät ”Type Tampella” tykkimallit.

Yhteistyö Soltamin kanssa oli sekä eduksi että haitaksi Tampellalle; edullista sikäli, että työ toi taloon rahaa, mutta samalla myös ongelmia kielteisen julkisuuden takia. Ongelmia aiheutui myös siitä, että Tampella joutui monissa kohdissa huonontamaan omaa tykkiään Soltamin tuotantomentelmien vaatimien muutosten kautta. Muutosten hallinta oli myös vaikeaa ja vaati työlään kaksinkertaisen kirjanpidon, jossa muutoilmoitus tehtiin ensiksi suomeksi, sitten sitten kahtena kappaleena englanniksi Soltamille, jolta lopuksi saatiin aikojen kuluttua toinen kuitattuna takaisin merkiksi kuutoksen hyväksymisestä. Prosessi vei aikaa ja hidasti töitä, jotka olivat vaativia ja aiheuttivat paljon susikappaleita.

Tykkiyhteistyön suurin hyöty oli, että Tampella pääsi tutustumaan kansainvälisiin asekaupan ja aseenvalmistuksen tapoihin sekä tekniikoihin, minkä lisäksi Singaporen kaupan varjolla saatiin alulle kotimaisen raskaan 155 mm kanuunan 155K74 (q.v.) kehitys.

ISRAELILAISYHTEISTYÖN LOPPU

Asevalmistus oli ollut Tampellalle julkisuusongelma koko 60-luvun ajan. Laajan ja poleemisen lehtikirjoittelun tuloksena mm. Keskusrikospoliisi teki 11.-13.12.1968 tutkimuksia Tampellassa mahdollisten asevientiin liittyvien rikkomusten selvittämiseksi, mitään löytämättä. Julkisuustilanne ei ainakaan helpottunut seuraavalla vuosikymmenellä, kun tykki- ja sytytinkaupat Singaporeen, sotivan Vietnamin naapuriin, tulivat jukisuuteen. 1970-luvun alussa koettu ensimmäinen yleismaailmallinen öljykriisi nosti arabimaiden painoarvoa myös Suomen ulkopolitiikassa ja Tampella alkoi kokea yhteistyönsä israelilaisten kanssa yhä suuremmaksi uhaksi muille, asetuotantoa paljon suuremmille kaupoilleen33.

Muitakin ongelmia oli: Räjähdysaineasetuksen muuttuminen 1972 olisi vaatinut Tampellalta raskaita investointeja ja muutoksia sen Pv:ien kanssa tekemiin sopimuksiin Niinisalon koeradan ja varikkojen osalta, koetoiminta aiheutti raskaat kulut, patenttien ylläpito oli sekin melkoinen kustannuserä. Kotimainen tilauskanta oli supistunut lähes olemattomiin, vuonna 1973 se oli vain 7,2 Mmk ja odotettavissa oli vielä pahempia vuosia, 1976-77 vuositasolla vain 2,4-3,0 Mmk. Singaporen tykkikauppa oli sekin valmistumassa ja vienti oli 70-luvun poliittisessa ilmastossa tehty lähestulkoon mahdottomaksi. Kaikki tämä teki vaikeaksi keksiä, miten ammattitaito saisiin ylläpidettyä; asetuotanto perustuu monin osin ns. hyvään aseenrakennustapaan eli perinteisiin, jotka vaativat jatkuvuutta. Tietynasteinen toivottomuus on aistittavissa34.

Kuka loppujen lopuksi antoi impulssin juutalaiskytkennän purkamisesta ei ole tiedossa, mutta lopputulos oli, että 15.08.1974 päivätyllä sopimuksella Tampellan ja Salgadin yhteistyö lopetettiin virallisesti. Sopimus on pyritty salaamaan kaikin keinoin, mutta viiteasiakirjoista sen pääsisältö on selvitettävissä. Sopimuksen mukaan Tampellan piti jatkossa keskittyä vain kotimaisiin tilauksiin, ulkomaisissa tilauksissa Salgadilla oli oikeus provisioon22. Salgadin hyödyllisiksi katsomat sopimuksessa luetellut Tampellan hallussa olleet AL-patentit eli Aseluokan ulkomaiset patentit liittyvine teknisine asiakirjoineen sovittiin luovutettavaksi Salgadille23,24,26. Pääosin kranaatinheittimiä ja niiden ammuksia koskevia AL-patenteja oli luettelossa 61 kpl väliltä AL 1-AL 172 ja näistä useimmat oli haettu monissa maissa. Poikkeuksen tuoteoikeuksien luovutukseen muodostivat vain Singaporen valtiolle jo aiemmin myydyt tuoteoikeudet ja Tampellan sitoumukset toimittaa tarvittaessa Ruotsiin 12 cm Grk m/41:n varaosia. Tampellalle jäi oikeus suomalaisiin patentteihin ja niiden käyttöön, mutta vain Suomessa ja Neuvostoliitossa (sic!). Salgad sai etuoikeuden kaikkiin patentoinprosessissa vielä oleviin keksintöihin ja vanhoihin perustuviin "tulevaisuuden patentteihin". Sopimuksen mukaiset toimenpiteet tuli saattaa loppuun 31.12.1980 klo. 24.00 mennessä30.

Patenttimateriaali luovutettiin vuoden 1978 kuluessa Aseosaston entisen johtajan eversti P.E. Mannisen valvonnassa israelilaisten ja Tampellan välillä vuosikymmenet välikätenä toimineen tamperelaisen Asianajotoimisto E. Salve´n & Co Ky:n kautta ja muut selvitykset osoitettiin Shlomo Zabluodwiczille Salgadin Israelin toimistoon23. Kyseessä oli melkoinen työmäärä, sillä kaikki patentit oli siirrettävä laillisesti Salgadin nimiin kaikissa patentinhakumaissa, kaikkiaan yli 200 patenttia32.

Merkittäviä ongelmia aiheutui siitä, että osaan keksinnöistä myös Suomen puolustusvoimilla oli oma intressinsä. Toinen ongelmamahdollisuus oli, että sopimuksen liitteessä erikseen mainittiin myös joukko tuotteita, joitten jatkokehitelmätkin luettiin sopimukseen piiriin, mm. ammusten ja 155 mm tykin osalta27. Huomiota herättää, että kaupan merkittävyydestä huolimatta sopimus on varsin lyhytsanainen ja tulkinnoillekin avoin, mihin syynä lienee, että luottamuksellisten välien ansiosta ongelmia ei odotettu.

Ruotsin FMV:lle 1976-79 toimitetut krh-varaosat (30 kpl 12 cm Grk m/41C putkia & peräkappaleita jne., 60 mm ja 81 mm krh-näyteaseita ja -ammuksia31) ja pienet ammuserät, yhteisarvoltaan vajaat 3 mmk, toimitettiin vielä yhteistyössä Salgadin kanssa29. Menettelynä oli, että materiaali toimitettiin Tampellalta FMV:lle, laskut osoitettiin Wejralle Tanskaan, Wejra laskutti FMV:ä ja Tampella sai maksun Salgadilta Lichtensteinista, Salgadin saadessa 15 % välitysprovision22,25. Tämä oli viimeinen yhteinen projekti Tampellan Asesosaston ja Salgadin / Soltamin / Wejran välillä. 24 vuotta kestänyt side oli katkennut.

[JTV]

Hmm, olipas se mukava iltasatu

Jep, tuskin pitää paikkansa. Suomi kp:eja oli kyllä Israelin alkuaikoina sikäläisessä käytössä. Joku vuosi entisen PV:n kantahenkilökunnan itselleni kertoman tarinan mukaan eräs esiupseeri käytännössä varasti 40-luvun lopulla Puolustusvoimilta laivalastin aseita ja kyseinen laiva toimitti lastinsa Israeliin. Tiedä sitten senkään tarinan paikkansa pitävyyttä. Kuuluu asioihin jotka eivät välttämättä päädy viralliseen historiankirjoitukseen (kuten mm. Espanjan sisällissotaan aikoinaan Suomesta menneet aseetkaan).