Anteeksi maalaisuuteni mutta missä yhteydessä reservin arvomerkkejä käytetään?
Kertauksissa ja maakuntajoukoissa on normi arvomerkit,joten missä kohtaa nuo ruusukkeet ruuvataan laattoihin?
"Yhtä kaikki etulinjoilla nähtiin melko vähän kultatähtisiä ammattiupseereja lukuun ottamatta varusmiehistä muodostettua 1. divisioonaa. Epäsuhta johti siihen, että välirauhan aikana muodollinen ero ammatti- ja reservin upseerien välillä poistettiin. Kaikilla oli nyt samat arvot ja kultaiset arvomerkit reservin upseerien hopeisten "tinanappien" jäädessä museoihin. Upseerioppilailla ja -kokelailla säilyivät sentään hopeiset olkainnauhat 1960-luvulle saakka. Kadetit kantavat edelleen vastaavia kultakaluunoita."
"Aina on yritettävä
metsästää ja kalastaa
riiustaa ja pillustaa
kyllä jokin onnistaa.
Mut jos ei mikään onnista,
on miehellä huono tuuri"
Selkeämmin sanottuna Puolustuslaitoksen univormumääräyksissä oli kesäkuusta 1919 aina kesäkuuhun 1941 asti määrätty reserviupseereille hopeanväriset arvomerkit (heraldiset ruusut) kun aktiiviupseerit puolestaan käyttivät vastaavia kullanvärisiä arvomerkkejä.
Kiitoksia kaikille vastauksista.
Ruusukkeet ovat kuin uudet ja käyttämättömät se sai ajattelemaan että kenties vieläkin ovat käytössä.
Muoto ja piikit kylläkin viittaavat niiden olevan vanhoja.
Sen verran jäin asiaa miettimään,että oliko reservin majureita ja everstejä(kuvan merkit ovat majurin kokoa) tuohon aikaan useita?
Vänskän ja lutin laattoja(tinanapeilla) ko.ajalta olen paljon nähnyt mutta en sen isompien herrojen.
Poliisin vanhoissa virkapuvuissa (ennen olympiavuoden virkapuku-uudistusta) oli hopean väriset ruusukkeet (sekä isoja, että pieniä) ja ylimmillä poliiseilla myös kenraalin leijonia hopeisina - ja päällystöllä isommat hopeiset olkaleijonat.
Suojeluskunnan yliesikunnan esikuntapäälliköllä oli hopeinen leijona hihassa, samoin jossain vaiheessa piiripäälliköillä. Olkaleijonaa suojeluskuntapuvussa käyttivät puolustusvoimien suojeluskunnissa palvelevat upseerit, leijona oli kullanvärinen.
Elikkä, lopputuomio on että ko. ruusukkeet ovat voineet kuulua ,joko poliisille tai upseerille.
Joka päivä sitä oppii jotain uutta ja sekös on mukavaa.
Kiitos.
-Hande-