Mikähän söi rihlat

Keskustelua kivääreistä ja varusteista - myös pienoiskivääreistä
Haudankaivaja

Mikähän söi rihlat

Post by Haudankaivaja »

Itselläni oli aikoinaan vuonna 1972 Kymen Jääkäripataljoonassa Ukko-Pekka numerolla Sk.Y 503508. Valmistettu vuonna 1942. (kait se on jo nykyään Ameriikassa tämäkin) Aseessa oli oikeastaan melko hyvät rihlat lähes koko matkalla, mutta heti patruunapesän jälkeen oli 2-3 cm:n matkalta rihlat kuluneet lähes olemattomiksi ja siinä näkyi sellaisia pitkiä suoria piipunsuuntaisia raapimisjälkiä juuri tällä kuluneella osuudella. Mikä tällaisen aiheuttaa?

Itselläni tällä hetkellä olevan 28-30 piipussa on rihlat kuluneet tasaisesti matalammaksi koko piipun matkalta (kuntoluokka mielestäni 2,5), mutta rihlan harjan särmät ei ole kuitenkaan vielä pyöristyneet. Rihlat tulevat aivan samanlaisina piipunsuusta aina ylimenokartioon asti, eikä rihlojen alkupäässä ole ollenkaan tuollaista tasaiseksi kulunutta pitkät raapimisjäljet omaavaa aluetta.

Oliskohan tuolla inttiajan 39:llä ammuttu sota-aikana rintamalla hiekkaisia patruunoita, vai onko se parjattu 39:n väljä D-pesä aiheuttanut sen, että ruutikaasut karkaavat luodin ja rihlojen välistä ennen luotia. Näin ollen palavat ruutikaasut polttavat ja syövyttävät joka laukauksella rihlojen alkupäätä aina vaan väljemmäksi laukaus laukaukselta?

Osaako kukaan heittää asiaan mielipiteitä?

Väbä

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Väbä »

Haudankaivaja wrote: vai onko se parjattu 39:n väljä D-pesä aiheuttanut sen, että ruutikaasut karkaavat luodin ja rihlojen välistä ennen luotia. Näin ollen palavat ruutikaasut polttavat ja syövyttävät joka laukauksella rihlojen alkupäätä aina vaan väljemmäksi laukaus laukaukselta?

Osaako kukaan heittää asiaan mielipiteitä?
Taisit sen jo itse heittää :miettii:
Mikäs oli aselaji Haminassa? On näköjään oltu samaan aikaan siellä, minä olin Krh:ssa. Muistatko kun varuskunnan komentaja putosi laivan ruumaan ja nirri pois pimeän pullon hakureissulla. :pray: Oltiin sitten hautajaisissa ja posotettiin kunnialaakit räkäpäillä taivaalle.

User avatar
Spieß
kenr, vr4
kenr, vr4
Posts: 2449
Joined: Sat Feb 11, 2006 10:13
Location: Zella-Mehlis

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Spieß »

Nin kun itse sanot; ohivuoto...
Si vis pacem, parabellum...
Image

Haudankaivaja

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Haudankaivaja »

Joo, aselajina oli jalkaväen 8 kk:n viesti, joka kuului KymJp:ssä Esikuntakomppaniaan, samoin kuin PST:kin. Muistanpa vallan hyvin tuon pataljoonan komentajan kuolemantapauksen. Herra oli silloin Suomen nuorin everstiluutnantti ja tosiaan meni laivasta hakemaan pimeää pulloa, niin putosi jostain luukusta pimeän aikaan 14 metriä alas ruuman pohjalle ja henki pois.

Nythän niitä entisiä KymJp:n varuskunnan rakennuksia saneerataan myytäviksi asunnoiksi. Pitää lähteä siellä joskus käymään katsomassa paikkoja uudelleen. Vieläköhän Haminan rinkelileipomo on siinä 10 metrin päässä varuskunnan portista... :-D

Sorry, tämä nyt lipsahti mulla vähän nuoruusmuistelojen puolelle, mutta jatkakaa te muut vaan noita rihlakommentteja, jos vaan joku osaa antaa mielipiteitä asiaan.

User avatar
reka65
kenr, vr4
kenr, vr4
Posts: 2457
Joined: Sat Sep 16, 2006 7:32

Re: Mikähän söi rihlat

Post by reka65 »

Kuulopuheena kertoisin kuulleeni alkupään rihlojen "hajoamisesta" siinä olleen kysymyksessä sotasaaliina saatujen panosten ammunta jolloin ruostuminen/syöpyminen olisi ollut syynä tähän.Arvailuja tai tietoa,ottaa siitäkin sitten selvää.

Väbä

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Väbä »

reka65 wrote:Kuulopuheena kertoisin kuulleeni alkupään rihlojen "hajoamisesta" siinä olleen kysymyksessä sotasaaliina saatujen panosten ammunta jolloin ruostuminen/syöpyminen olisi ollut syynä tähän.Arvailuja tai tietoa,ottaa siitäkin sitten selvää.
Ainakin me ammuimme tuota homenokkaa ihan älyttömästi niillä "pitkillä pyssyillä". Jos tuon luodin profiilia vertaa sota-ajan Suomalaiseen patruunaan (vasemmalla) niin on sillä ainakin luihummat hartiat. Ylhäällä D47. Ja miten paljon sitten ohipuhallus tuossa rautavaipassa vaikuttaa. Voisi kuvitella ettei rihlakosketus ole nurkissa samanlainen kuin tompakkisen vaipan kanssa.
Image

Haudankaivaja

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Haudankaivaja »

Sama juttu meillä. Tuota venäläistä patruunaa (oikealla) ammuttiin varusmiesaikana tosi paljon. Sitten vielä 3 saapumiserää vuodessa teki sen saman 20 vuoden aikana sodan jälkeen. Olisikohan tuo suomalainen vasemmanpuoleinen luoti D166? Mielestäni on. Nuo venäläiset paukut olivat sellaisessa vihreässä umpeen prässätyssä peltilaatikossa, joka piti avatakin, kuin säilykepurkki.

Näiden selvitysten perusteella saattaakin olla niin, että Suomen Armeija oli itse omalla patruunavalinnallaan varusmiesten käyttöön syyllistynyt tuon D-pesään kalvetun 39:n rihlauksen alkupään tuhoutumiseen. Käyttämissämme venäläisissä paukuissa oli todellakin selvästi luihummat hartiat, mitä suomalaisten sota-aikana käyttämän D 166 luodin kärkiprofiili on.

D-pesässä noin luihu venäläinen luoti jättääkin niin paljon tyhjää tilaa ylimenokartiossa luodin ja rihlojen alun väliin, että patruunan lauetessa hylsyn ja luodin välistä sylkevät melkoiset tulenlieskat kerkeävät polttaa rihlojen alkua pois joka laukauksella, ennen kuin luoti ehtii "hätiin" sammuttamaan tätä "polttoleikkausta".

Voi voi Suomen Armeijan valintaa taas tässäkin patruuna-asiassa. Niin se on, että halpa patruuna tuleekin kalliiksi pitkässä juoksussa rihlojen tuhoutumisena. (vaikka eihän SA tuosta p*****kaan välitä, kun pystykorvat kuitenkin myydään isona könttäkauppana amerikkalaisille keräilijöille). Elämä on...

Väbä

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Väbä »

Kyllä, tuo vasemmanpuoleinen on D166, ladattu v.1942

Haudankaivaja

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Haudankaivaja »

Heh, ensin kyselen, sitten itsekseni asiaa pähkäilen, sitten minulle jo vastataan ja lopulta löydänkin netistä ihan sattumalta oikeaa faktaa asiasta http://www.aseinsinoori.fi/KIVAARIN_PIIPPU.pdf

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Mikähän söi rihlat

Post by CH »

Entäpäs tämä, paloarpia rihlanpojassa lähellä rihloja, koko piipun matkalla.

Image
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

Haudankaivaja

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Haudankaivaja »

Heh, en kyllä vieläkään lakkaa ihailemasta noita CH:n mahtavan hyviä ja tarkkoja kuvia... :moshaa Mutta asiaan. Tuosta jos mistä tulisi mieleen, että tällä aseella on ammuttu kovan pintamateriaalin omaavia luoteja. Luoti on ollut kenties niin kovaa tavaraa, että se ei ole edes "muovautunut" täyttämään täydellisesti rihlapalkkien välisiä uria, vaan on alkanut jo pyöristää rihlapalkin harjojen reunoja ja ottanut rihlapalkkien välisissä urissakin kiinni piippuun vaan uran keskikohdalta... :miettii:

No joo, tää nyt oli taas sitä "Haudankaivajalle" tyypillistä lähes perfektionismiin asti menevää tuumailua... :-D Sanokaas nyt muutkin asiaan jotain... :D

User avatar
Wittmann
pskapt
pskapt
Posts: 1631
Joined: Tue Nov 14, 2006 10:35
Location: 7 SaL

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Wittmann »

Olenko puusilmä taas?? Puuttuuko tosta CH:n piipusta joka toinen rihla vai onko näköharha???
Kuten kunnioitettu vaari-vainaja sanoi..... "Kaikki mikä nousee itärajan takaa -auringon lisäksi- Otetaan vastaan tasajyvällä "
Nra of Finland

User avatar
Wittmann
pskapt
pskapt
Posts: 1631
Joined: Tue Nov 14, 2006 10:35
Location: 7 SaL

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Wittmann »

Katsoppa syöpymää??? Se näyttäisi 8 rihlaselta, mutta joka toinen pois. Siis syöpymän mukaan. Sitä mä tässä hämmästelen, et pitäisikö tarkistaa lääkitys :roll: :miettii:
Kuten kunnioitettu vaari-vainaja sanoi..... "Kaikki mikä nousee itärajan takaa -auringon lisäksi- Otetaan vastaan tasajyvällä "
Nra of Finland

User avatar
smokeball
kenr, vr2
kenr, vr2
Posts: 4444
Joined: Sat Nov 10, 2007 19:12
Location: Lappi

Re: Mikähän söi rihlat

Post by smokeball »

Wittmann wrote:Katsoppa syöpymää??? Se näyttäisi 8 rihlaselta, mutta joka toinen pois. Siis syöpymän mukaan. Sitä mä tässä hämmästelen, et pitäisikö tarkistaa lääkitys :roll: :miettii:
Pitkät pyhät, mutta kyllä se haihtuu parissa vuorokaudessa. :mrgreen:

Kyllä tuossa kuvassa aika jännästi näyttää sille, kuin olisi liippautunut joka toinen rihla pois, kun korostuu tuo rihlapalkin viereinen röpelö.
Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa, yks suuri on Suomen valta.
Ylituubamestari Image

Kmikko

Re: Mikähän söi rihlat

Post by Kmikko »

Wittmann wrote:Katsoppa syöpymää??? Se näyttäisi 8 rihlaselta, mutta joka toinen pois. Siis syöpymän mukaan. Sitä mä tässä hämmästelen, et pitäisikö tarkistaa lääkitys :roll: :miettii:
:?: 4 kait tuossa on :miettii:

Post Reply

Return to “Kiväärit”