Kyllä tässä Smedsin tulkinnassa on nyt mielestäni vain
"keisarin uusien vaatteiden" henkeä... suurta kansallista haloota, jaettuja palkintoja, lehtien etusivujuttuja ja kriitikoiden moninaisia arvioita, esityksen televisiointia, jne.
...
Ymmärrän toki tulkinnan vapautta, mutta onko enää kyse tulkinnasta, jos kesken sotatarinan näyttämölle ilmestyy esimerkiksi muumimamma, joka ammutaan...
- Tarkoituksellisesta pelkästä puhtaasta sensaatiohausta ennemminkin.
Voisihan samoilla ajatuslinjoilla joku ohjaaja seuraavaksi ottaa työn alle vaikkapa Nummisuutarit, jossa näytellään "sovitettuna osana" esityksen puolessavälissä Ruandan veristä massamurhaa, joka sitten muuntuu riumuhenkiseksi musikaaliseksi spektaakkeliksi kaikkine Disneylandin hahmoineen...
Viihdyttävää (???), mutta olisiko kyse enää Nummisuutarista?
...Että tämmöistä tämä nykytaide. Onneksi ei ole suurempaa halua edes koettaa oppia ymmärtämään sitä.