Kuoleman Divisioona ** Talvisota

[Sturmmann]

Hieman mielestäni raskalukuinen kirja, mutta jokseenkin autenttinen tosin kirjoitettu punaisen valon loisteessa. Kirja on politrukki Klimovin päiväkirjoista, joka oli 18. Jalkaväkidivisioonan mukana Lemetin moteissa!

Kirjan alussa epäilyttää, kun Venäläiset etenevät Suomalaiseen rajakylään, niin heidän yksi panssari ajaa puumiinaan? Ei suomalaisilla ollut 1939 puisia panssarimiinoja! Panssarimiinoja tuskin oli Laatokan pohjoispuolella ennen sodan syttymistä ainuttakaan! Vielä lisänä kylään jäännyt vanha karjalainen pariskunta, joka neuvoi loppujen miinojen paikat vihollisille? Väittämä on 99,9% pötyä!
Annoin vain kaksi tähteä, mutta jos joku on toista mieltä niin kommentteja antamaan!


Hyökkäävä divisioona pakkautui yhden tieuran varteen Pitkärannassa. Lumi ja pakkanen ja metsätaistelussa ylivoimaiset suomalaiset saivat liikkeen pysähtymään ja alkoi kaivautuminen. Anatoli Gordijenkon kirja perustuu talvisodan mottitaisteluissa tuhotun venäläisen 18. Divisioonan sotakirjeenvaihtajan, politrukki Klimovin päiväkirjaan. Päiväkirjan pito sinänsä oli jo riskialtista ja epäilyttävää, vapauduttuaan piirityksestä hän ei uskaltanut vuosiin puhua tai kirjoittaa kokemuksistaan. Se oli kiellettyä ja varallista. Kirja on ainutlaatuinen dokumentti elämästä motissa. Se ei juurikaan kuvaa taistelutapahtumia ja siten siitä välittyy ( ehkä oikeakin ) kuva passiivisesta korsuissa kököttämisestä ja odottelusta. Ja avun tai tuhon odottamisesta...

[hope]

Olen lukenut myös kyseisen kirjan. Täytynee todeta, että ei ollut naapurilla hääppöiset olot. Hyvin myös kuvataan neuvostoarmeijan palkkiota päällikoölle epäonnistumisesta. Motista murtautumisen jälkeen omien puolelle päästessä, päällikkö ammuttiin.

Samasta aiheesta Lemetin motista on kirjoittanut kirjan suomalainen eversti Matti Aarnio, Talvisodan Ihme. Eli JP/4 eli Hiipijän komentajana toiminut Aarnio sai lempinimen Motti.Matti.

Kyseinen kirja on kanssa varsin raskaslukinen. siinä käytetään paljon lyhenteitä ja alussa on paljon tietoa neuvosto joukkojen talvisotaan liittyvää valmistelua.
Mielenkiintoista siinä on myös se, mitenkä aikaisessa vaiheessa neuvostoliitto rupesi valmistelemaa sotaa ja lisäämään joukkoja ym. sotaan tarvittavaa materiaalia Suomen rajalle.
Kirja kannattaa lukea. Sitä saa Suomi näkökantaa mukaan talvisotaan ja varsinkin Lemetin mottitaisteluun.

Aarnio muutenkin mielenkiintoinen heppu. Syntynyt 1901 ja osallistunut jo nuorena miehenä Suomen vapaussotaan ja heimosotiin Aunuksen retkeen ja Viron sekä Latvian vapaustaisteluihin.
Talvi ja jatkosotaan ylentyen aina everstiksi asti.
Olen hieman tutustunut Aarnion historiaan kun sain ostaa hänen m/22 sotilaspuvun.

[Komendantti]

Erinomainen kirja, joka luo lukijalle kammottavat Talvisodan tosikuvat piirityksen sisällä olevasta Puna-armeijan divisioonasta legendaarisessa Lemetin motissa. Toinen asia on tietenkin se, kuinka paljon tarinaa on väritelty...

kolme ja puoli tähteä. Suosittelen kyllä jokaiselle historiasta kiinnostuneelle.

[KlausRautahattu]

tuli taas luettua tämä kirja ja täytyy sanoa että hyvä on, vieläkin. tietenki joissakin asioissa kompastelee, esim jos jätettäisiin pois nämä ruokakeskustelut niin kirja lyhenisi kolmasosan. annetaan pojoiksi ****. lopuksi semmonen kysymys että olisiko kenelläkään suositella kirjaa samasta tapahtumasta suomalaisten puolelta kuvattuna?

[taifun]

tuollainen tuli ainoastan mieleen.
A. V. Perälä: Sissinä ja motinvartijana

[Sapööri]

Tämän on varmaan moni täällä lukenut, mutta en huomannut, että tätä olisi vielä arvosteltu.



Tässä on tämän Anatoli Gordijenkon kirjan ihan virallinen "kaupusteluesittely" netistä. Saa ajaa asiansa, kun kertoo kutakuinkin mikä homman nimi on:

Tämä ainutlaatuinen venäläinen dokumenttiromaani kuvaa yhtä talvisodan kauhistuttavinta vaihetta. Kunniamerkeillä palkittu puna-armeijan 18. jalkaväkidivisioona ja sille alistettu 34. kevyt panssarivaunuprikaati oli sodan sytyttyä 30. marraskuuta 1939 saavuttanut vaivattomasti Suomen alueella olevan maantien Käsnäselästä Pitkärantaan. Joulukuun 28. päivänä suomalaiset joukot piirittivät koko divisioonan, pirstoivat sen yhdeksäksi erilliseksi motiksi ja alkoivat tuhota sitä vähitellen. Sitä auttoivat neljänkymmenen asteen pakkaset ja hirveä nälänhätä.

Kolme kuukautta jatkuivat taistelut, kärsimykset ja hidas kuolema. Apua ei saatu. Divisioona oli tuomittu tuhoutumaan, mutta puna-armeijan ylipäällystö ei antanut lupaa läpimurtoon perustellen sitä sillä, että divisioonan piiritys vaati suomalaisilta paljon voimia. Vihdoin 29. helmikuuta päällystö antoi luvan läpimurtoon. Omien luokse pääsi vain noin 1124 miestä. Divisioonan komentaja G. F. Kondrashov ammuttiin.

Anatoli Gordijenkon teos perustuu divisioonassa palvelleen sotakirjeenvaihtaja Klimovin päiväkirjaan. Päästyään vapaaksi piirityksestä tämä ei pystynyt kirjoittamaan eikä puhumaan kokemuksistaan. Se oli kiellettyä ja vaarallista.


En usko, että kirja on niin puhdas "dokumentti" kuin sanotaan. Tarkoitan, että Gordijenko on tottakai hieman "editoinut" materiaalia saadakseen kirjasta luettavamman, mutta se ei haittaa. Kirja avaa erittäin mielenkiintoisen näkökulman Laatokan pohjoispuolen mottitaisteluihin Puna-Armeijan näkövinkkelistä. Komentavien upseerien karkea epäpätevyys ja ylemmän Puna-Armeijan johdon taipumattomuus johti karmeaan tilanteeseen noille joukoille. Aikamoista "vilua ja nälkää" saivat siellä kärsiä. Keittivät muun muassa nähkavöistään ja saappaanvarsista soppaa, kun ei ollut muuta syömistä.

Vaikuttava kirja juuri toisen näkökulman avaajana noihin molemmin puolin katkeriin taisteluihin. Suosittelen lämpimästi.

FTR-edit: Yhdistetty aikaisempaan keskusteluun.

[popo99]

http://www.pkymasehist.fi/phpBB2/viewto ... f=27&t=147

[Sapööri]

No katos perhana, kun en tuota huomannut. Pitäisi käyttää aina tuota "etsi"-toimintoa.

Pahoittelen tupla-aloitusta samasta kirjasta.

[wikke]

tuli taas luettua tämä kirja ja täytyy sanoa että hyvä on, vieläkin. tietenki joissakin asioissa kompastelee, esim jos jätettäisiin pois nämä ruokakeskustelut niin kirja lyhenisi kolmasosan. annetaan pojoiksi ****.

Tuli joulun alla lukaistua. Tuo neljä tähteä ei liioittelua. Kieltämättä ruokajutut saavat loppua kohden aika paljon rivejä, mutta se on vain realistista, päiväkirjaan kun pohjautuu. Kyllähän sen tietää mitä nälkäisellä mielessä, siinä vaiheessa kun viimeiset hevosennahat syöty, tunkiot tongittu ja puolikas korppu suurikin aarre, ja ongelmana miten sen jakaa "kristillisesti" seitsämän hengen kanssa, tuskin muuta mielessä onkaan. Oiva kurkistus naapurin puolelle aiheesta, joskin koomisiakin piirteitä löytyy kuten että Suomalaiset raukkamaisesti ampuvat puiden takaa, ja hetken päästä hehkutetaan omia tarkka-ampujia...

[kalju]

Tuli myös jokin aika sitten luettua. Alkuun oli vähän vaikeuksia adaptoitua kirjoittajan maailmankuvaan, mutta kun tarpeeksi toisti itselleen, että politrukki ja Pravda:n toimittaja on kyseessä, alkoi homma sujua. Sitten vielä kun muistaa, että äijän tehtävänä oli nimenomaan dokumentoida Neukkupropagandan keinoin onnistumisia, on ymmärrettävää, että osa tarinoista (jotka siis olivat kirjoittajallekin kuulopuheita) ei vastaa suomalaista todellisuutta.