Pohjois-Kymenlaakson Asehistoriallinen Yhdistys ry.

"Badewanne" - U-veneet kylpyammeessa

Kesäkuussa 1944 Saksan laivasto lähettää Suomenlahdelle sukellusveneitään torjumaan Punalaivaston pyrkimyksiä työntyä länteen. Kesäkuun loppuun mennessä ensimmäiset kolme tyypin VIIc alusta U-481, U-748 ja U-1193 saapuivat Tallinnaan. Seuraavan kuukauden aikana saapui vielä seitsemän venettä eli U-242, U-250, U-348, U-370, U-475, U-479 ja U-679. Elokuulla tuli vielä kolme venettä U-717, U-745 ja U-1001, eli yhteensä kolmetoista

U-venettä toimi Virolahti-Lavansaari-Narvanlahti –linjalla ja siitä itään. Sukellusvenelaivaston komentopaikka oli Kotkassa, jossa Fregattenkapitän Albrecht Brandi oli komentajana. Suomenlahden pienuuden takia vain neljä U-venettä toimi samanaikaisesti pari päivää kerrallaan partiossa. Suomenlahti oli valtamerille koulutetuille sukellusvene-miehille pirullinen paikka tiheästi miinoitettuna ja matalana vesistönä. Syvyyden suomaa turvaa ei ollut käytettävissä etenkään Viipurinlahdella. Jos vihollinen pääsi yllättämään, oli monesti viisaampaa jäädä pintaan taistelemaan, kuin mennä sukelluksiin odottamaan noutajaansa. Vastustajana oli 56-tonnin puisia MO-veneitä, jotka oli varustettu syvyyspommein.

Taistelu Viipurinlahdella

U-679 lähestyi Viipurinlahtea 14.7., mutta tuli havaituksi ja joutui taisteluun moottoritorpedoveneiden kanssa. Aluksen komentaja Oblt. Friedrich Breckwoldt pelkäsi, että matalassa vedessä sukeltaminen olisi kohtalokasta, joten hän taisteli pinnassa. Venäläiset laukoivat torpedonsa ohi, kun suomalainen rannikkopatteri Ristiniemestä avasi tulen kohti venäläistä MO-304 venettä. Niinpä venäläiset vetäytyivät jättäen U-veneen rauhaan. U-vene sai taistelussa pieniä osumia ja menetti kolme miestään. U-679:n kohtaloksi tuli Oblt. Eduard Austin komennossa 9. tammikuuta 1945 Itämerellä lähellä Tallinnaa tulla venäläisen MO-124 sukellusveneentorjuntaveneen upottamaksi, jossa kaikki veneen 51 miestä meni mukana.

U-250:n kohtalo

Heinäkuun 30. päivä kello 12.42 U-250 hyökkäsi periskooppisyvyydessä 56-tonnisen sukellusveneiden torjunta-aluksen MO-105 kimppuun Koiviston pohjoispuolella ja laukaisi G7e torpedon tätä kohden. Venäläinen vene tuhoutui ja sen 26 miehestä seitsemän pelastautui, mutta räjähdyksen houkuttelemana paikalle tuli toinen alus, MO-103.

Kello 19.10 Venäjän laivaston yliluutnantti Aleksander Kolenko, veneen MO-103 päällikkö, sai kaikuluotaimellaan kaiun U-250:sta ja pudotti viisi syvyyspommia. U-250 sai lievän osuman ja pintaan nousi paljastava ilmakupla, joten Kolenko päätti pudottaa toisen viidensarjan. Yksi viidestä syvyyspommista tuli konehuoneen päälle ja räjähdys repäisi suuren reiän alukseen, upottaen sen. Kapitänleutnant Werner-Karl Schmidt ja viisi muuta miehistön jäsentä olivat veneen ohjaamossa, josta he pääsivät poistumaan pintaan viime hetkellä, jossa heitä kohtasi sotavankeus.

Venäläiset olivat innoissaan, nyt heillä oli vankina sukellusveneen päällikkö ja itse venekin lepäsi matalassa vedessä, joten Enigma ja uusien akustisien torpedojen salaisuus aukeaisi heille pian, jos he vain saisivat nostettua veneen ylös.

U-250 nousee

Nopeasti upotuksen jälkeen venäläiset lähettivät sukeltajansa tutkimaan alusta, jotka totesivat aluksen olevan ainoastaan 27 metrin syvyydessä ja 14° kallellaan, mikä helpottaisi huomattavasti aluksen nostoa, kun vain iso repeämä aluksen päämoottorihuoneen kohdalla otettaisiin huomioon. Nopeasti venäläiset toivat paikalle kaksi 200 tonnin ilmatankkia, joiden avulla savuverhon suojissa he aloittivat nostotyöt.

Suomalaiset yrittivät häiritä tykistöllään ja saksalaiset lähettivät paikalle nostotyötä häiritsemään E-veneitään, "moottoritorpedoveneitään", mutta tulokset jäivät olemattomiksi. Huolestuneina saksalaiset saivat todeta akustisien T-5 -torpedojen päätyvän venäläisten huomaan. T-5 -torpedoa kutsuttiin myös nimellä Zauköning eli peukaloinen "lintu".

Syyskuulla U-250 näki jälleen päivänvalon ja sitä lähdettiin hinaamaan Kronstadtiin telakalle, jonne se saapui 15. syyskuuta. Ensimmäisenä venäläiset toimittivat Werner-Karl Schmidtin alukseen, koska he pelkäsivät upotetussa U-veneessä piilevän ansoja tms.

Churchillin huoli

T-5 -torpedo oli aiheuttanut englantilaisille suuria huolia. Churchill kirjoitti Stalinille kirjeen, jossa hän pyysi Neuvostoliittoa luovuttamaan yhden T-5 -torpedon. Kirjeessään hän vetosi mm. siihen, että saattuealukset olivat kokeneet kovia heti kyseisen torpedon ilmestymisen jälkeen. Ei vain kauppalaivoja, vaan saattoaluksiakin oli mennyt lyhyessä ajassa 24 kpl upoten tai pahasti vaurioituen. Näistä seitsemän alusta jopa matkalla Arkangeliin. Britit toivoivat vastakeinoa akustiselle torpedolle, koska oli vielä olemassa pelko, että kohta japanilaisilla olisi myös sellainen. Stalin vastasi monta viikkoa myöhemmin, että torpedojen tutkiminen on mahdotonta, koska ne ovat pahasti vaurioituneet räjähdyksessä.

Saksalaiset poistuvat Viipurinlahdelta ja Suomenlahdelta

U-250 uppoamisen jälkeen saksalaiset vetäytyivät Viipurinlahdelta ja kohta Suomen irtauduttua sodasta, he menettivät Kotkan tukikohtanaan. Tallinnan menetys 20.9.1944 tarkoitti, että Saksa menetti jalansijaa Suomenlahdella huomattavasti.