Se sääntö oikeammastaan pätee useille sodan vaunurungoille. Jos niihin asentaa riittävän tehokkaan tykin niin ne pistävät pätsiksi useimmat vihollisvaunut tai ainakin niillä on isommat teoreettiset mahdollisuudet niin tekemiseen. Silti on mielenkiintoista huomata esmes vielä syksyllä -44 joidenkin länsiliittoutuneiden rintamayksiköidenkin vannoneen 75 Shermanin nimeen mahdollisesti kyseisen syyskuun jälkipuoliskon Pantherinmurskauksen innoittamina. Johtopäätöksenä on kaiketi sitten: Positiivisilla taistelutuloksilla ja menestyksilläkin voi olla pitkän tähtäimen negatiivisia vaikutuksiaJoskus olen kuulleen sanottavan, ellei muisrini petä, että Pantherin 75mm:n tykki oli erikoisammuksilla jopa tehokkaampi kuin 88-millinen? joka tietysti on legendaarinenaseteknologian tuote. Siinä Shermannit olivat helisemässa tommy cookerneina.

No, päätökset tehtiin jokatapauksessa taaempana, vaikka tietyille US maavoimien konservatiiveille rintamaraporteista on varmaan ollut hyötyäkin argumentaatiopuolella.
Pershingien rintamalle tuoman muutoksen luonne on varsin kyseenalainen. Vaunu itsessään oli pahasti alitehoinen ottaen huomioon jo miten paljon panssarin vahvistaminen lisäsi painoa kehitysohjelman edistyessä. Ainahan esmes vastustajan arsenaalista kuitenkin löytyisi riittävän tehokkaita aseita hävittämään tankin kuin tankin ellei kyseessä ole vähintään jokin T28/T95 tyylinen valkoinen elefantti. Parempi olisi ehkä ollut tuossakin seurata alkuperäistä ideaa ja kehittää vain modernisoitu Sherman suunnitelman mukaan. Tällöin vaunulla olisi ollut myös tsänssit olla kentälläkin reilusti aiemmin. Teknisen edistyksenkin puolesta Pershing oli tosiaan rintamalle tullessaan vähän raaps, raaps...Toki sitten Pershingit toivat muutoksen, mutta näinhän se on tekniikan kehittyessä..
Sodan loppupuolella lännessä alettiinkin sitten vainoharhailla omien "Tigerien" perässä tuottaen sellaisiakin hirvityksiä kuin tuo Super Pershing, joita yksi meni ihan rintamatesteihinkin.